KARTTULAN LIONS KLUBIN HISTORIAA

Ensi askeleet kohti LC- Karttulan perustamista otettiin rehtori Lauri Reinikaisen kotona. LC- Suonenjoen leijonia tuli vierailulle ja esittivät Lionsklubin perustamista tänne Karttulaan. Kyseessä oli kevät 1963 ja neuvotteluissa mukana olivat rehtori Lauri Reinikainen, nimismies Reino Lommi, kunnanlääkäri Martti Koljonen ja maanviljelijä kunnallisneuvos Olavi Karttunen.

Ajatus ei vielä silloin ollut kypsä, mutta syksyllä herättiin, kun Suonenjoen veljet tulivat uudelleen kylään. Klubimme perustamiskokous pidettiin vuonna 28.10.63 ja perustamisjuhlaa vietettiin yhdessä LC- Tervon kanssa Pieksämäellä 25.1.1964. Perustajäseniä meillä oli tuolloin 16 kpl, joista vielä mukana vuonna 2015 on kaksi henkilöä.

Toiminnan alkuvuodet olivat täynnä erilaisia tilaisuuksia, joiden pitopaikkana oli silloinen Pörön talo. Siellä pidettiin mm. Timo.T.Kaukosen visailuohjelmia, Tuula Ignatiuksen johtamia muotinäytöksiä, monia viihdeiltoja muotinäytöksineen, joissa eräässä oli mukana missimme Satu Östring. Tehtiin myös oma näytelmä "Umpimähkään", jota esitettiin useita kertoja. Myöhemmin vastaavia esityksiä siirryttiin pitämään yhteiskoulun juhlasalissa, jossa esiintyivät leijonien kutsumana mm. Katri-Helena, Mikko Alatalo, Kalevi Korpi, Esa Pakarinen.

Näiden lisäksi vuosien varrella rakennettiin Saittamaja Piensaittajärven rannalle, jota vuokrataan kesäviettopaikaksi perheille. Vuodesta 1977 lähtien alettiin julkaisemaan omaa "TUOHUS"- lehteä, osallistuttiin moniin erilaisiin hyväntekeväisyystalkoisiin ja lahjoitettiin rahaa mm. Suonenjoen invalidikotiin sekä jaettiin stipendejä koululaisille. Vuonna 1984 jaettiin kaikille Karttulassa syntyneille lapsille ns. kummikehykset valokuvaa varten. Perinteisiä toimintamuotoja ovat olleet myös tervapatojen sytyttäminen itsenäisyyspäivänä, vapun lämpötilaveikkaus ja  Lions nuorisovaihto.

Nykyisenä toimintamuotona on klubi-ilta joka kuukausi ja erilaisten pienten yhteisten tapahtumien järjestäminen sekä varojen kerääminen lasten, nuorten ja ikäihmisten auttamiseksi. Vapun lämpötilaveikkaus ja VAPPULEIJONA lehteen mainoksien kerääminen ovat jo vakiintuneita keräysmuotoja. Omaan toimintaamme emme käytä Lions klubin rahoja vaan kaikki on ns. omakustanteista ja kaikki rahallinen auttaminen kohdistuu vain karttulalaisten hyväksi. On saatu hankituksi useita televisioita Karttulan vuodeosastolle, käytetty ikäihmisiä Hermannin teatterissa ja autettu Karttulan päiväkoteja lasten ulkoiluleikkivälineiden hankinnassa. Nuorisovaihtoon lähetämme jälleen pari karttulalaista nuorta jossa ainoana ongelmana on löytää vastaavasti tänne saapuville nuorille isäntäperheitä.

Jäsenmäärä on tällä hetkellä 22 henkeä mutta tärkeätä ei ole määrä vaan laatu. Tavoitteena on jäsenten oikea suhtautuminen Lions työskentelyyn, jossa kaiken toiminnan päämääränä on lähimmäisten auttaminen. Lionstoiminta tarjoaa mahdollisuuden palvella avun tarpeessa olevia ihmisiä. Samalla se antaa omaan elämään mielekkyyttä. Vapaaehtoisena toimiessa ei auta vain muita vaan samalla saa myös omaan elämäänsä uutta sisältöä. Arvostukset saattavat muuttua ja vapaa-ajan käyttämiselle tulee mielekäs vaihtoehto. Tämän Vappuleijona lehden mainostajille erityiskiitos. Mainostuottonne menee varmasti hyvään tarkoitukseen.

Liittyminen Lionsklubiin antaa elämääsi monenlaista sisältöä. Niinpä jos toimintamme kiinnostaa Sinua, ota meihin yhteyttä.

 

Kuvassa vasemmalla lion Juhani Sepponen ja lady Arja sekä oikealla lion Lauri Reinikainen ja lady Liisa.

LC-Karttula 45 vuotta

LC Karttula juhli 45-vuotista toimintaansa 7.2.2009 Karttulan koulukeskuksen juhlasalissa.
Juhlassa jaettiin klubin ensimmäiset Melvin Jones-jäsenyydet klubin perustajajäsenille lion Juhani Sepposelle ja lion Lauri Reinikaiselle. Juhlaan osallistui klubiveljien ja ladyjen lisäksi myös piirikuvernööri Timo Särkelä puolisoineen sekä naapuriklubien ja yhteistyökumppaneiden edustajia.
Virallisen osuuden jälkeen ohjelmassa oli kaikille avoin kahvitarjoilu sekä juhlakonsertti, jossa esiintyi pääasiassa Karttulalaisia esiintyjiä.
Kuvassa vasemmalla lion Juhani Sepponen ja lady Arja sekä oikealla lion Lauri Reinikainen ja lady Liisa.
Kuva: Laura Hynninen
Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online